1.10
Emil
Viikko 4 päättyy tänään joka tarkoittaa että ollaan puolivälissä meidän reissua. Aika on kulunut yllättävän nopeasti vaikka koti-ikävä joinain päivinä ilmeentyy.
Muutimme tänään toiseen asuntoon kaupungissa erftstadt. Asuntomme... tai enemminkin meidän huone on ihan mukava. Asunnossa asuu meidän lisäksi vuokranantajamme Claudia ja meillä on vain oma huone ja wc muut tilat ovat jaettu. Asunto on todella siisti ja paljon paremmassa kunnossa kuin ensimmäinen.
Arkisin ei ole rutiinit oikein muuttunut, aamulla töihin, töistä kämpille ja makoilemaan.
Tänä viikonloppuna aktiviteettejämme oli lauantaina Kölnissä käynti ja shoppailu, maisemakatselu kirkon tornista ja kunnon saksalainen ruoka ravintolassa. Ja tänään sunnuntaina muuttoreissu matkalaukun ja polkupyörän kanssa metsäpolkuja pitkin.
Omat ajatukset nyt näin puolivälissä ovat että kulttuuri on hieman erilaista täällä ja ihmiset ovat erittäin mukavia. Odotan innolla loppuaikaa mutta myöskin kotiinlähtöä jo sillointällöin.
Töissä on ihan mukavaa mutta työtilat eivät aivan parhaat. Halli on varmaankin rakennettu 1940 maissa ja se on kuulemma toiminut panssarivaunu korjaamona sillä aivan hallin vieressä kulkee junarata, jossa mahdollisesti ovat ammusjunat kulkenut.
Kommentit
Lähetä kommentti