Tekstit

22.10 Emil Noh viimeinen viikko jäljellä. Mitän erityisen ihmeellistä ei ole vielkään arkisin tapahtunut.  Edellisen viikon Perjantaina kuitenkin mietimme viikonlopun suunnitelmia ja pyysimme Claudialta auton vuokrausta lauantaiksi. Saimme luvan käyttää autoa ja viikonloppu ideamme kävisi toteen. Suunnitelmana oli lähteä roadtripille Nürburgringille sillä aiempi suunnitelma Claudian pojan kanssa ei käynytkään. Noh auton vuokrapaperit allekirjoitettuamme, varmistui lauantain reissu. Illalla en meinannut saada unta sillä jännitin aamua koska olen haaveillut ja unelmoinut Nürburgringille pääsystä erittäin kauan. Lauantai aamuna heräsin todella innoissani sillä tiesin että lähtisimme pian matkaan. Aamun sää oli viileä ja kostea joka herätti huolestusta siitä että onko kilparata liukas ja olisiko siellä tapahtumaa. Lähdimme matkaan noin kello 9, ensiksi kävimme kaupasta hakemassa matkaeväät ja sitten lähdimme keula kohti etelää. Matkalla kuuntelimme musiikkia ja katselimme kauniita mais...

Kape

 9.10 Kape Nyt oltu yksi viikko uudessa kämpäss, ja tunnellmat ollut loistavat. Claudia on todella mukava ja ottanut meidät hyvin vastaan. Viime viikolla ei käynyt mitään ihmeellistä, ollaan vaan oltu töissä ja töistä menty kotiin pyörillä. Ollaan joka pv menty työmatka polkupyörillä töihin ja kotiin 8km.  Viime viikonloppuna oltiin Dusseldorfissa Torbenin mukana lauantaina, kun hän meni ottamaan uuden tatuoinnin, niin sillä välin oltiin katsomassa autoja paikassa nimeltään Classic Remise, ja siellä oli upeita autoja, täytti odotukset täysin. Muuten hengailtiin vain siellä ja syötiin hyvin ja shoppailtiin (dusseldorffissa). Sunnnuntaina mentiin ottamaan yhdet bisset Kölniin ihanalle rhein joen viereiseen baariin.  Ensiviikon suunitelmina on tai yritetään mennä Nurdburgin ringille katsomaan autoja ja ehkä ajamaan itse. -Kasperi
 9.10 Emil Muuton jälkeen ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä muuta kun se kun käytiin Classic Remise nimisessä autonäyttelyssä Düsseldorfissa. Siellä oli paljon kalliita ja hienoja autoja ja ovesta sisään astuessani sain kylmiä väreitä ja melkein tuli tippa linssiin. Hienoimpia autoja siellä oli: Bugatti Chiron, Lamborghini Diablo Gt, Pagani Hyaura, Rolls Royce Ghost, Porscheja oli liian monta lueteltavaksi mutta pihalla ajoi Porsche 911 3.2 turbo ja, sisällä oli 2 kpl Mercedes-Benz Mclaren Slr Stirling Moss. Yksi tuollainen Stirling moss maksaa noin 4 miljoonaa euroa. Joten siellä oli  aivan älyttömän paljon rahaa parkissa. Oli kyllä yksi hienoimpia tai jopa hienoin nätävyyksistä saksassa. Autoihmisille todella iso suositus.  Ensi viikonlopun suunnitelmana olisi lähteä vuokranantajamme pojan kanssa Nürburgring Nordschleifelle.Se on oikeastaan ainut syy miksi saksaan läksin nähtävyyksien puolesta. 

kape

 Kape 1.10 Viikko 4 päättyi tänään hyvissä suhteissa. ja puolivälissä ollaan reissua. Reissu on ollut hyvä kaikin puolin ja en haluaisi lähtä kotiin. Tänään meidän kämppä vaihtui Erfstaadiin ja Bruhlin kämppä jäi menneisyyteen. Vanha kämppä oli huono, haisi pahalle ja oli huono laatuinen, tämä uusi on todella hyvä ja tykkään tästä.  Arkisin viikoilla ei ole oikein mitää kerrotavaa, pelkästään töihin ja kotiin ja kotona oleskelimista. Viikonloppuisin olen ollut kavereitten kanssa, emilin tai kotona. Ja missä olen ollut niin Kölnissä, Bonnissa tai kotona. ei täällä hirveästi ole erikoisempaa kuin suomessa, mutta ihmiset ovat avoimia ja mukavampia ja kohteliaita.  Töissä on todella kiva olla ja olen tehnyt monia juttuja, ja en haluaisi lähtä pois sieltä.
Kuva
 Kuvakollaasi Emil
 1.10 Emil Viikko 4 päättyy tänään joka tarkoittaa että ollaan puolivälissä meidän reissua. Aika on kulunut yllättävän nopeasti vaikka koti-ikävä joinain päivinä ilmeentyy.  Muutimme tänään toiseen asuntoon kaupungissa erftstadt. Asuntomme... tai enemminkin meidän huone on ihan mukava. Asunnossa asuu meidän lisäksi vuokranantajamme Claudia ja meillä on vain oma huone ja wc muut tilat ovat jaettu. Asunto on todella siisti ja paljon paremmassa kunnossa kuin ensimmäinen. Arkisin ei ole rutiinit oikein muuttunut, aamulla töihin, töistä kämpille ja makoilemaan. Tänä viikonloppuna aktiviteettejämme oli lauantaina Kölnissä käynti ja shoppailu, maisemakatselu kirkon tornista ja kunnon saksalainen ruoka ravintolassa. Ja tänään sunnuntaina muuttoreissu matkalaukun ja polkupyörän kanssa metsäpolkuja pitkin. Omat ajatukset nyt näin puolivälissä ovat että kulttuuri on hieman erilaista täällä ja ihmiset ovat erittäin mukavia. Odotan innolla loppuaikaa mutta myöskin kotiinlähtöä jo sillointä...
 21.9.23 Emil Noh. viikko 3 on jo noin puolivälissä, mitään kummallista ei ole tapahtunut, töissä on ihan ok ja päivät kuluu kotona arkityylillä tai kaupungilla, riippuu säästä sillä nyt on alkanut syys sateet ja myrskyt. Ukkononen on täällä hienon näköistä sillä salamat ja murinat ovat isompia ja kovempiäänisiä kuin suomessa. Viimeviikolta kohokohtia on lämpötilojen vaihtelu, kylmimmillään oli 10 astetta ja lämpimillään pyöri lämpötila 30 paikkeilla, lisäksi käytiin kiinalaisessa lounasbuffetissa jossa oli teppanyaki tyylinen keittiö. Lauantaina pyörähdimme Kölnissä ja Kävimme sunnuntaina bonnissa ja Aussichtsplattform Drachenfels nimisellä näköalapaikalla korkean mäen päällä. Olimme menossa myös linnaan joka oli samalla mäellä mutta sisäänpääsy oli liikaa meidän makuun.  Tämä viikko on mennyt ihan arkityylillä, emme ole paljoa tehnyt mitään kummallista, kävimme Bonnissa myös eilen, tänään on ollut sateinen päivä joten töistä päätin tulla kotiin vaan makoilemaan. Aika ku...